Vain 6 % nuorista uskoo, että ilmastonmuutoksen hillinnässä onnistutaan – tehdään yhdessä tekoja nuorten merkityksellisen elämän ja kestävän tulevaisuuden hyväksi

27.09.2019

Viime vuonna 20. elokuuta 15-vuotias Greta Thunberg meni koulun sijasta Ruotsin valtiopäivätalon edustalle saadakseen huomiota ilmastomuutokselle. Siitä lähtien nuoret ympäri maailman ovat ilmastolakkoilleet perjantaisin Thunbergin rohkaisemina vaatien päättäjiltä kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa. Mitä me aikuiset olemme tehneet?

Keväällä 2019 yli 4300 yläkouluikäistä vastasi Suomi vuonna 2050 -kyselyselvitykseen, jonka toteutimme yhdessä yhteistyökumppaneittemme Tiedon ja Tulevaisuuskoulun kanssa. Kyselyn mukaan nuorten mielestä ilmastonmuutos on merkittävin muutosilmiö Suomen tulevaisuuden kannalta (67 %). Samalla he pitävät ilmastonmuutoksen hillintää tärkeimpänä asiana, jotta Suomessa olisi hyvä elää vuonna 2050.

Nuoret ovat valmiita rajoittamaan valintojaan päästöjen vähentämiseksi, esimerkiksi autoilun tai lihansyönnin suhteen. Suuri enemmistö pitää todennäköisenä ja toivottavana, että tulevaisuudessa ihmisten valintoja rajoitetaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Vain pieni osa nuorista pitää selvityksen mukaan tämä erittäin epätoivottavana. 

Nuoret ovat tiedostaneet, että elämäntapojemme on muututtava ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Olemmeko me aikuiset?  

Kyselyyn vastanneista nuorista vain kuusi prosenttia uskoo, että ilmastonmuutoksen hillinnässä onnistutaan. Ei ihme, etteivät nuoret usko, että me aikuiset onnistumme ratkaisemaan tämän hetken suurinta maailmanlaajuista kriisiä.

Maaliskuussa 1,5 miljoonaa lasta ja nuorta osallistui kansainväliseen ilmastolakkoon. Tänään ilmastolakkoon on kutsuttu mukaan myös meidät aikuiset. Tänään meidän aikuisten on näytettävä nuorille, että välitämme ja otamme vastuun ilmastokriisin ratkaisemisesta nuorten rohkaisemina.  

Jokaisen meistä tulee vaatia poliittisia päätöksiä ilmastokriisin hillitsemiseksi sekä muutettava elämäntapojamme taataksemme, että nuorilla ja lapsilla on tulevaisuus maapallolla. Toimillamme on merkitystä siihen, millaiseen tulevaisuuteen nuoret uskovat ja millaista tulevaisuutta nuoret rakentavat. 

Siksi Lasten ja nuorten säätiö tukee ilmastolakkoa. 

Kirjoittaja on Lasten ja nuorten säätiössä tuottajana työskentelevä Mari-Anne Arpiainen.


Lue lisää

Kesätyö opetti vastuun ottamista ja tiimityöskentelytaitoja 
Nombuso ja Eetu, 16, työskentelivät kaksi viikkoa Lasten ja nuorten säätiössä. He suunnittelivat ja toteuttivat videosisältöjä TET.fi-verkkopalvelulle.
Kuuma, kuumempi peruna: raha! Nuorten kolme vinkkiä kestävään rahankäyttöön
Raha on monelle itsenäistymisen kynnyksellä olevalle nuorelle tärkeä ja ajankohtainen asia. Se mahdollistaa tulevaisuuden unelmien tavoittelun, ja sopiva määrä rahaa tuo vapautta elämään. Samalla rahaan voi liittyä ahdistusta, stressiä ja muita tunteita, jotka vaikuttavat taloudelliseen päätöksentekoon.  Tuoko raha onnea vai huumaa?  Eniten nuorten kiinnostusta herätti kysymys, tekeekö raha onnelliseksi. Raha tuo onnea, koska se mahdollistaa […]
Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee uskoa tulevaisuuteen
Epävarmassa maailmassa tarvitaan tekoja, jotka kasvattavat toivoa ja lisäävät uskoa valoisampaan tulevaisuuteen, kirjoittaa Lasten ja nuorten säätiön toimitusjohtaja Olli Alanen.