Viimeisen vuoden aikana Black lives matter -liike on onnistunut nostamaan keskustelun rasismista laajasti suuren yleisön tietoisuuteen. Suomessakin on ihan viime aikoina keskusteltu niin poliisin rakenteellisesta rasismista kuin hiphop-yhteisön rasismista. Vaikka hyvää kehitystä on tapahtunut, olemme kaukana valmiista.
Rasismiin puuttuminen ja sen vähentäminen on meidän kaikkien vastuulla. Rasismi aiheuttaa henkilökohtaisten traumakokemusten lisäksi eriarvoistumista ja vahingoittaa sen kohteiden ohella koko yhteiskuntaa.
Rasismi käsitteenä tarkoittaa oletetun ihmisryhmän arvottamista esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät. Rasismi on ihmisryhmän tai sen jäsenen ihmisarvon alentamista.
Työskentelen Lasten ja nuorten säätiössä maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa ja olen afrosuomalaisen lapsen äiti. Näistä rooleista käsin rasismiteema koskettaa minua, vaikkakaan ei suoraan minuun kohdistuvasti.
Olen pohtinut paljon, miten voisin valtaväestöön kuuluvana valkoisena naisena tukea mahdollisimman hyvin lähelläni olevien nuorten identiteettiä ja ylpeyttä itsestään, sekä ymmärtää vähemmistöön kuuluvan ihmisen näkökulmaa ja vähemmistöaseman mahdollisesti tuomia vaikeita kokemuksia.
Asenteet ja ennakkoluulot vaikuttavat
Minulle on ollut yllättävää huomata, miten paljon pienetkin lapset huomioivat ja pohtivat ihonväriä. Monikulttuurisissa asuinympäristöissä elävät ihmiset törmäävät jo hyvinkin nuorina moninaisiin tapoihin, ajatus- ja arvomaailmoihin. Vaikutelmani on kuitenkin se, että lapset ottavat vastaan nämä eroavaisuudet varsin luonnollisina asioina, asettamatta ihmisiä arvojärjestyksiin.
Ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevat asenteet ja ennakkoluulot vaikuttavat kutenkin väistämättä meihin kaikkiin. Valtaväestöstä poikkeava lapsi saa pienestä pitäen osakseen paljon huomiota. Enimmäkseen positiivista sellaista, mutta myös tahattomasti toiseuttavaa ja eksotisoivaa, ja jopa rasistisia stereotypioita vahvistavaa.
Minua mietityttävät myös lapseni yhdenvertaiset mahdollisuudet esimerkiksi suomalaisessa työelämässä, sillä häntä ei nimen perusteella tunnista suomalaiseksi.
Rasismilla on vakavat seuraukset
Ajatuksiani herätti, kun osallistuin ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja yhdenvertaisuusasiantuntija Michaela Mouan järjestämään koulutukseen rodullistettujen lasten vanhemmille. Rodullistaminen tarkoittaa, että ihmisiin liitetään esimerkiksi ihonvärin, uskonnon tai etnisen taustan takia oletuksia, stereotypioita ja ennakkoluuloja. Koulutuksessa käsittelimme sitä, miten tukea rasismia kohtaavaa lasta.
Moua esitteli koulutuksessa käsitteet vähemmistöstressi ja stereotypiauhka. Vähemmistöstressi tarkoittaa henkistä kuormitusta, joka johtuu syrjinnän kokemuksista tai sen pelosta. Stereotypiauhka taas aiheuttaa yksilössä paineita toimia mahdollisimman moitteettomasti ja normien mukaisesti, koska pelkää osoittavansa oikeaksi omaan ryhmäänsä liitetyt negatiiviset stereotypiat.
Halusta tulla hyväksytyksi valtaväestön silmissä voi Mouan mukaan seurata niin sanottu performatiivinen normatiivisuus, jotta ei antaisi ympäristölle aihetta leimata ryhmänsä edustajia oman toiminnan seurauksena. On selvää, että tällaisen stressin alla on vaikeaa olla oma, epätäydellinen, itseään etsivä ja välillä erehtyväinen itsensä.
Pahimmassa tapauksessa henkilö sisäistää häneen kohdistuvan rasismin, mikä johtaa negatiivisia stereotypioita ylläpitävään ja vahvistavaan käytökseen. Kasautuvat rasismikokemukset voivat aiheuttavat häpeää, vihan tunteita, masennusta ja pahimmillaan post-traumaattisen stressihäiriön kaltaista oireilua.
Mitä minä voin tehdä?
Miten me, jotka emme koe rasismia emmekä voi täysin ymmärtää sitä kohtaavan ihmisen kokemusmaailmaa, voimme tehdä tukeaksemme syrjintää kokevia ihmisiä?
Ensimmäinen askel on yrittää rehellisesti tiedostaa ennakkoluulomme. Itsereflektio, eli kyky omien asenteiden ja toimintatapojen kyseenalaistamiseen, ei ole ihmiselle helppoa, mutta se on välttämätöntä.
On hyvä muistaa, että ennakkoluulot ovat itse asiassa inhimillisiä ja usein alitajuisia: aivotutkimus on osoittanut, että ihmiset suosivat luonnostaan itsensä kaltaisia ihmisiä. Tämän tiedostaminen auttaa ehkä tarkastelemaan avoimemmin ja suoremmin omia virheolettamuksiaan, sekä puuttumaan havaitsemaansa syrjintään. Keskeistä ovat tunnetaidot, etenkin empatia.
Aina kannattaa myös hankkia mahdollisimman paljon tietoa, kartuttaa omaa kulttuuriosaamistaan sekä tiedostaa yhteiskunnallisten rakenteiden vaikutus ihmisten valinnanmahdollisuuksiin ja ratkaisuihin. Ja tietysti tutustua reippaasti erilaisiin ihmisiin, jotta heidät kohtaa yksilöinä, joiden kanssa voi olla yllättävästikin yhteistä.
Vähemmistöön kuuluvan, kahden tai useamman kulttuuriin välillä elävän lapsen ja nuoren identiteetin rakentaminen on monipolvinen prosessi, johon liittyy henkistä etsimistä valtakulttuurin ja oman kulttuuritaustan välillä. Meidän aikuisten on hyvä olla selvillä tästä prosessista ja tukea nuoren itsetutkiskelua sekä mahdollisten ristiriitojen käsittelyä.
Michaela Moua kehotti keskustelemaan ja pohtimaan yhdessä nuorten kanssa historiaan, yhteiskuntaan ja psykologiaan liittyviä tekijöitä, jotka aiheuttavat rasismia. Tällä tavalla myös nuori saa välineitä ja laajempaa näkökulmaa käsitellä itseensä kohdistuvia ennakkokäsityksiä ja oletuksia.
Kun nuori kokee itsensä arvokkaaksi sellaisena kuin on ja hyväksyy monimuotoisuuden itsessään, hänen on helpompi kohdata maailma pää pystyssä ja selkä suorana.
Kirjoitus on julkaistu alun perin maaliskuussa 2020. Sitä on päivitetty maaliskuussa 2021.
Kirjoittaja Enna Angervuori työskentelee Lasten ja nuorten säätiössä asiantuntijana Huuma- ja Taidot elämään -hankkeissa. Hänen erityisiä asiantuntemusalueitaan ovat maahanmuuttajanuoriin liittyvät kysymykset, globaalit kehityskysymykset, kulttuurienvälinen vuorovaikutus ja kotoutuminen.
