Mitä se tarkoittaa, kun puhutaan tarpeesta olla joustavampi ja sopeutumiskykyisempi uuden edessä, ja miten nuorta voi tukea löytämään itselleen mielekästä työtä?
Milla Minerva Mertanen: Joustamisessa ja sopeutumisessa on loppupeleissä kyse empatiasta ja kyvystä asettua muiden nahkoihin, ja sitä myötä joustaa muutoksen edessä.
Sofia-Charlotta Kakko: Ja täytyy muistaa, että siinä auttaa myös hyvä itseluottamus ja kyky uskoa siihen, että asiat voivat päättyä hyvin. Ja jos näitä ei ole, niin miten pärjää tilanteessa, jossa esimerkiksi tulee irtisanotuksi tai huomaa olevansa itselleen epämieluisalla alalla?
Haaveileekohan moni enää sellaisesta, että aikoo hankkia yhden työn ja pysyä siinä? Tuntuu, että useat ovat saattaneet jo omaksua sen, että oma työ tulee vaihtumaan monta kertaa.
Mertanen: Luulen, että tuohon vaikuttaa todella paljon se, millaisia ajatusmalleja nuori on oppinut esimerkiksi kotona. Ajatellaan vaikka tilannetta, että nuori on kasvanut vanhemman työttömyyden leimaamassa epävarmuudessa. Silloin ajatuksena on voinut olla, että täytyy hankkia sellainen ammatti, jossa on varmasti töitä koko ajan. Sellaisessa tilanteessa helposti lukkiutuu yhden työn malliin.
Kakko: Eli tarvitaan jonkinlaista kykyä ajatella laatikon ulkopuolelta! Ja siihen tarvitaan taitoa olla luova. Ilman luovuutta ei voi luovia tilanteesta toiseen. Ilman luovuutta ei pysty ajattelemaan, että jokin asia voisi olla myös toisin.
Eikä luovuus katso alaa – sitä tarvitaan myös perinteisimmillä aloilla, putkiasentajista hitsaajiin, autonkorjaajiin ja muihin käsityöaloihin. Myös ne alat muuttuvat ja kehittyvät koko ajan ja työntekijät ovat jatkuvasti esimerkiksi uuden teknologian edessä. Se, että osaa ajatella luovasti eli kykenee näkemään laatikon ulkopuolelle, helpottaa omaa kykyä käsitellä muutoksia.
Mertanen: Juuri näin. Esimerkiksi taiteen avulla omaa ajattelumallia voi myllätä ihan uusiksi. Sen kautta pystyy käsittelemään asioita toisen näkökulmasta, koska empatia on aina läsnä taiteessa. Me käsittelemme nuorten kanssa esimerkiksi tulevaa työelämää tai suhdetta rahaan ja kuluttamiseen erilaisilla taiteen keinoilla. Ja näin suurten ilmastokysymysten alla voisi kysyä, miksei ihmisen suhdetta luontoonkin voisi tarkastella tällä tavalla?
Kakko: Joo, ja itse asiassa samat menetelmäthän sopisivat todella hyvin myös vähän vanhemmille työttömiksi jääneille, sopeutumisvalmennuksena edessä olevaan muutokseen. Sopeutuminen uuteen alkaa siitä, että pystyy ajattelemaan jotakin uudella tavalla: näkemään omat taidot vahvuutena myös jossain muussa kuin menetetyssä työssä.
Mertanen: Todella kiinnostavaa, kun jotkut tuntuvat ajattelevan, että ovat aina tehneet jotain työtä eivätkä voi tehdä mitään muuta. Eli mikä se työ oikeastaan on? Työhän sisältää aina eri elementtejä. Esimerkiksi kiinteistönvälittäjä kohtaa asiakkaita, hinnoittelee, stailaa asunnot myyntikuntoon ja markkinoi myyntikohteita. Siinä on ihan todella paljon erilaista osaamista, vaikka sille onkin määritelty yksi yleispätevä ammattisana ”kiinteistönvälittäjä”.
Kakko: Tässä on kyse itsereflektiosta, jota myös tulevaisuudessa tarvitaan todella paljon. Eli kyvystä analysoida, tunnistaa ja sanoittaa muuttuvissa tilanteissa omaa osaamista ja vahvuuksia. Itseltään voi kysyä: mitkä ovat vahvuuteni, mitä tarvitsen lisää ja mihin voin suuntautua jonkin tietyn taidon avulla?
Mertanen: Todella paljon puhutaan erinäisten tehtaiden sulkemisesta ja niitä seuraavasta työttömyydestä. Samalla tullaan identifioineeksi nämä työttömäksi jääneet ihmiset vain tehtaassa tehdyn työn kautta. Miksei puhuta osaamisesta? Millaista osaamista näillä ihmisillä on sen tehtaassa työskentelyn taustalla?
Kakko: Moni ammatti tulee katoamaan – sitä tapahtuu jo nyt. Meistä useampi työskentelee myös parhaillaan tehtävissä, joihin ei ole olemassa yleisesti tunnustettuja ammattinimikkeitä.
Olen monesti joutunut pohtimaan jotain lomaketta täyttäessäni, mihin laatikkoon merkitsen oman ammattini. Tietysti on niitäkin, joilla se on tosi selkeä, esimerkiksi levyseppähitsaajalle löytyy aika varmasti sieltä valikosta hitsaaja. Tässä kohtaa voisimme kääntää katseet koulutuksen suuntaan: olisiko tarpeen puhua taitojen oppimisesta eikä ammattiin opiskelemisesta?
Mertanen: Olemme pohtineet näitä asioita työpajassa nuorten kanssa. Esimerkiksi yksi nuori pohti, että haluaisi kosmetologiksi, niin kannustin, että hae sinne, koska kosmetologit pääsevät tekemään erilaisia asioita erilaisten ihmisten kanssa. On hyvä nähdä yksittäistä ammattinimikettä pidemmälle ja nähdä sen takana piilevät osaamisalueet kuten ihmisten kohtaaminen, myyntitaidot ja visuaalisuus.
Eli sen sijaan, että kokee painetta oikean ammatin valitsemisesta ja siihen lukkiutumisesta, miettisikin asiaa sen kannalta, millaisia eri juttuja haluaa työssään tehdä ja sitä kautta löytää itselleen mieleisen työn.
Milla Minerva Mertanen työskentelee Lasten ja nuorten säätiössä Mahdolliset maailmat– ja Pelaa!-hankkeissa, joissa tutkitaan tulevaisuuksia pelaamisen ja roolipelien avulla. Sofia-Charlotta Kakko toimii projektipäällikkönä Tulevaisuussafari-hankkeessa, jossa nuoret hahmottavat tulevaisuuden työelämää teatteri-ilmaisun keinoin.
