Taidot elämään -coachin kolme vinkkiä nuorten kohtaamiseen

22.06.2022

Tampereen ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajaopiskelija Tuulia Periainen coachasi keväällä 2022 Tampereen seudun ammattiopiston Valma-opiskelijoita Taidot elämään -toiminnassamme. Tuulia kokosi blogiimme kolme käytännön vinkkiä nuorille suunnattujen työpajojen suunnitteluun.

1. Yhteinen virittäytyminen auttaa alkuun 

Työpajojen aluksi kannattaa pitää jonkinlainen alkulämmittely, jossa jokainen nuori saa esittäytyä ja kertoa päivän kuulumiset. Yleensä kaikki nuoret lähtivät työpajoissamme tähän mukaan, mutta jotkut eivät halunneet osallistua nimensä sanomista enempää. On tärkeää, että jokaiselle annetaan mahdollisuus osallistua, mutta ketään ei saa painostaa osallistumaan. Coachin on hyväksyttävä se, että myös se on osallisuutta, että nuori määrittelee oman osallistumisensa asteen. 

2. Turvallinen tila luodaan tarjoamalla useampaa osallistumistapaa 

Valma-koulutuksessa opiskelevat nuoret ovat hyvin heterogeeninen joukko. Osa nuorista on selkeästi sosiaalisempia ja ulospäinsuuntautuneempia kuin toiset. Osa taas vetäytyy omiin oloihinsa sekä fyysisesti hakemalla luokkatilassa itselleen oman muista erillisen paikan että sosiaalisesti olemalla hiljaa erilaisissa ryhmätilanteissa. Tämä asetelma haastaa ryhmänohjaajaa, koska tavoitteena on saada kaikki nuoret osallistumaan toimintaan. 

Tärkeintä on järjestää nuorille sellaista toimintaa, johon kenen tahansa on helppo osallistua. Täytyy ottaa huomioon, että nuorilla voi olla erilaisia erityispiirteitä, jotka vaikuttavat heidän kykyynsä osallistua vuorovaikutusta vaativiin tilanteisiin. Jos tällaiset piirteet ovat etukäteen coachien tiedossa, voidaan työpajassa panostaa enemmän tehtäviin, joita nuoret voivat tehdä yksilöinä.  

Omaan työpajaamme löysimme menetelmiä, joissa saimme yhdistettyä yhteisen toiminnan ja henkilökohtaisen pohdinnan turvallisella ja helpolla tavalla. Hyvin toimi esimerkiksi tehtävä, jossa nuoret asettuivat seisomaan janalle erinäisissä järjestyksissä esimerkiksi sen mukaan, kuinka monta sisarusta nuorella oli. Tähän osallistuivat kaikki, myös luokan hiljaisimmat. Tehtävässä vaadittiin kommunikointia nuorten kesken, mutta ketään ei asetettu ikään kuin jalustalle. Tämä varmaankin madalsi nuorten kynnystä osallistua harjoitteeseen. 

3. Aito kiinnostus nuoria kohtaan puskee eteenpäin 

Huomasin oman Valma-ryhmämme kanssa, että yksi ryhmätilanteessa hiljaa ollut nuori jutteli vieressään istuvan nuoren kanssa muiden tehtävien aikana. Tämä sai minut pohtimaan, että ehkä kyseisen nuoren olisi helpompaa osallistua parityönä tehtäviin harjoitteisiin kuin ryhmänä tehtäviin. Sama nuori oli intoutunut puhumaan alkulämmittelyn aikana, kun ryhmän opettaja huomasi kysyä häneltä häntä selvästi kiinnostavasta aiheesta. Tätä ennen hän oli pysytellyt hiljaa. 

Tiesimme etukäteen, että oma Valma-ryhmämme on erityisen kiinnostunut taiteesta ja käsitöistä, joten halusimme hyödyntää työpajoissa näitä ryhmän vahvuuksia. 

Lopuksi

On joka tapauksessa hyvä olla valmis muuttamaan suunnitelmia sen mukaan, miten kukin ryhmä toimii yhteen. Jokainen vedetty työpaja kerryttää coachille arvokasta kokemusta ryhmädynamiikan hahmottamisesta, nuorten kanssa toimimisesta ja oikeiden työskentelytapojen valinnasta. 


Lue lisää

Nuorten Visionäärien taidenäyttely kutsuu katsojansa empatian kulmille 
Empatian kulmilla -installaation teokset kertovat työn ja koulutuksen ulkopuolella oleville nuorille tärkeistä teemoista. Kuuden Visionääri-ryhmän artivistiset teokset muodostavat sillan alla kytevän mielenosoituksen, joka ottaa kantaa esimerkiksi yksinäisyyteen, yhdenvertaisuuteen ja rauhaan.
Lastensuojelu­laitoksessa asuvien nuorten elämä ja tulevaisuuden toiveet muotoutuivat virtuaaliseksi runoteokseksi
Nuorten teksteistä muodostunut teos on koskettava, ajatuksia herättävä sukellus lastensuojelulaitoksissa asuvien nuorten elämään ja tulevaisuuden unelmiin. Teos purkaa kohderyhmään kohdistuvia stigmoja tuomalla nuorten oman äänen esiin. 
Kuuma, kuumempi peruna: raha! Nuorten kolme vinkkiä kestävään rahankäyttöön
Raha on monelle itsenäistymisen kynnyksellä olevalle nuorelle tärkeä ja ajankohtainen asia. Se mahdollistaa tulevaisuuden unelmien tavoittelun, ja sopiva määrä rahaa tuo vapautta elämään. Samalla rahaan voi liittyä ahdistusta, stressiä ja muita tunteita, jotka vaikuttavat taloudelliseen päätöksentekoon.  Tuoko raha onnea vai huumaa?  Eniten nuorten kiinnostusta herätti kysymys, tekeekö raha onnelliseksi. Raha tuo onnea, koska se mahdollistaa […]