”On tärkeää, että nuorten lehteä on hauska lukea”

Maria Saaristo, Hbl Juniorin toimittaja

Kysyimme HBL Junior -lehden toimittaja Maria Saaristolta, mitä erikoista on lehdellä, jota tehdään lapsille ja nuorille.

Mitä erikoista on uutislehdessä, joka on suunnattu lapsille ja nuorille?

Lasten ja nuorten lehdessä lapset ja nuoret ovat kaikista tärkeimpiä. Haluamme kirjoittaa siitä, mitä lapset tekevät ja siitä mitä mieltä he ovat erilaisissa tärkeissä kysymyksissä. Sillä tavalla voimme olla alusta, joka tuo esille nuorten mielipiteitä tärkeissä, heitä koskevissa kysymyksissä.

Sen lisäksi, että kirjoitamme mitä tapahtuu, haluamme myös kirjoittaa siitä mistä tapahtumat johtuvat ja siitä mitä niistä voi seurata. On myös tärkeää, että nuorten lehteä on hauska lukea.

Miten valitsette uutisenne?

HBL Junior on ajankohtainen uutislehti. Kirjoitamme suurista kysymyksistä, joita myös muissa medioissa käsitellään. Lehdessämme on samat osiot kuin uutislehdessä, jonka kohderyhmä on aikuiset, mutta kiinnitämme erityistä huomiota aiheisiin, jotka kyselyiden mukaan erityisesti kiinnostavat lapsia ja nuoria. Näitä ovat esimerkiksi maailma, urheilu, ympäristö ja eläimet.

Seuraamme tarkasti aiheita, jotka erityisesti koskevat lapsia ja nuoria. Sen lisäksi meille on tärkeää valita myönteisiä uutisia sisältöömme.

Miksi uutiset ovat tärkeitä?

Luotettaviin lähteisiin perustuvat uutiset ovat tärkeitä, jotta voisimme muodostaa käsityksen siitä, mitä maailmassa tapahtuu, siitä miksi asiat tapahtuvat ja siitä mitä niistä voi seurata.

Miksi on tärkeää tehdä lapsille suunnattua lehteä?

Lapset ja nuoret haluavat tietää, mitä maailmassa tapahtuu ja heillä on oikeus saada lukea hyvin kirjoitettuja uutisia, jotka perustuvat luotettaviin lähteisiin.

Mikä on hauskinta, kun teette lehteä lapsille ja nuorille?

Ehdottomasti hauskinta on saada tavata ja keskustella lasten ja nuorten kanssa. Lapset ja nuoret ovat äärettömän viisaita, tarkkanäköisiä ja avoimia. Saan todella paljon energiaa ja tulen aina hyvälle tuulelle tapaamisistamme.

Katso HBL:n Juniorin esittelyvideo: