Säätiö

Tehtävämme on lasten ja nuorten tulevaisuususkon vahvistaminen.

Lasten ja nuorten säätiön toiminta

Lasten ja nuorten säätiön tarkoitus on lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja tulevaisuususkon vahvistaminen. Ohjelmamme tarjoavat tietoa, taitoja ja mahdollisuuksia vuosittain yli sadalle tuhannelle lapselle ja nuorelle ympäri Suomen.

Lapset sohvalla ja sohvan selkänojan päällä.

Lasten ja nuorten säätiön historia

Lasten ja nuorten säätiö on perustettu vuonna 2001. Säätiön työn keskiössä on tulevaisuususko. Se on perustamisestaan lähtien tehnyt monipuolista työtä nuorten hyväksi. Kahden vuosikymmenen aikana säätiön työstä ovat hyötyneet sadattuhannet nuoret Suomessa ja muualla maailmassa.

Säätiön säännöt

Tutustu toimintaamme ohjaaviin sääntöihin.

Hallitus

Lasten ja nuorten säätiön hallitus on vastuussa säätiön hallinnosta. Hallitus vastaa siitä, että toimintamme on asianmukaisesti järjestetty säätiön tarkoituksen toteuttamiseksi. Lisäksi hallitus vastaa siitä, että säätiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. 

Jäsenten toimikausi on kaksi vuotta. Jäsenet voidaan valita toimikaudelle uudestaan kaksi kertaa. 

Hallituksen jäsenet

Mikko-Pekka Hanski

Mikko-Pekka Hanski

Hallituksen puheenjohtaja

Heikki Hiilamo

Heikki Hiilamo

Tutkimusprofessori, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; sosiaalipolitiikan professori, Helsingin yliopisto

Noomi Jägerhorn

Noomi Jägerhorn

asiakkuusjohtaja, Posti

Konsta Kallio

Konsta Kallio

luokanopettajaopiskelija

Armin Kellomäki

Armin Kellomäki

maailmanpolitiikan opiskelija

Melina Korvenkontio

Melina Korvenkontio

toimitusjohtaja, musiikki- ja kulttuurialan ammattilainen

Tarja Tikkanen

Tarja Tikkanen

partneri, Boardman Oy

Kim Väisänen

Kim Väisänen

yrittäjä, startup-sijoittaja ja tietokirjailija

Katso, mitä olemme tehneet yritysten kanssa

Yhteistyömme yritysten kanssa pohjautuu lasten ja nuorten tarpeisiin. Teemme yhteistyötä kymmenien erilaisten yritysten kanssa, ja se on yksi vaikuttavuutemme kulmakivi. Meillä on valmiita ratkaisuja yritysten yhteiskuntavastuutyöhön, mutta räätälöimme ketterästi myös uusia avauksia.

Henkilö puhumassa yleisön edessä