Kestävä rahasuhde

Hanke on päättynyt.

Raha on tunneasia, ja siksi siitä on tärkeä oppia puhumaan jo nuorena. Kestävä rahasuhde -toiminnassa toisen asteen opintoihin valmentautuvat nuoret vahvistivat tunnetaitojaan suhteessa omaan talouteensa ja kestävään kuluttamiseen digitarinatyöskentelyn keinoin.

Kestävä rahasuhde -hankkeessa yhdistimme kestävän talouskasvatuksen tunnetaitojen kehittämiseen digitarinatyöskentelyn avulla. Kolmivuotisen hankkeen aikana toteutimme 30 työpajaa 468 TUVA-opiskelijan kanssa ympäri Suomea. Lisäksi tavoitimme koulutuksillamme yhteensä 124 opetus- ja nuorisoalan ammattilaista.

Tutustu toimintaan katsomalla video

Jos videoupotus ei näy, voit katsoa videon YouTubessa.

Suomalaisten talousongelmat ovat yleistyneet, ja nuoret ovat yliedustettuina maksuhäiriöisten joukossa (Suomen Pankki, 2018: Talouslukutaito 2020-luvulla). Heikko sosioekonominen asema periytyy usein sukupolvelta toiselle. Nuorilla on erilaiset lähtökohdat hoitaa omaa talouttaan. Siksi ennaltaehkäisevä työ on tärkeää.  

Tunteiden käsittelytaidot ovat yhteydessä rahankäyttöön. Tunnistamalla rahankäyttöön liittyviä tunteita ja käyttäytymismalleja nuoret saavat paremmat lähtökohdat taloudellisesti tasapainoisempaan tulevaisuuteen. Työskentelyn kautta nuoret voivat myös avartaa käsitystään rahan vaikutuksesta yksilön ja yhteisön tasolla. 

Lyhyesti hankkeesta

Kestävä rahasuhde -hankkeen työpajoissa toisen asteen opintoihin valmentautuvat nuoret kirjoittivat, kuvasivat ja editoivat itse videomuotoisia, fiktiivisiä tai todellisia, tarinoita, jotka toimivat tutkimusmatkana henkilökohtaiseen rahasuhteeseen. Luovuuteen perustuva työskentelymuoto antoi nuorille vapauden valita tason, jolla he lähestyivät aihetta. Digitarina on innostava tapa käsitellä rahaan ja talouteen liittyviä aiheita ja madaltaa kynnystä puhua niistä. 

Yritysyhteistyökumppani Danske Bank osallistui työpajoihin kummitoiminnan kautta. Kummit olivat vapaaehtoisia rahoitusalan ammattilaisia. Työpajoissa kummit ja nuoret pohtivat yhdessä talousasioita ja jakavat osaamistaan ja näkökulmiaan. 

Hankkeen aikana järjestettiin koulutuksia opettajille ja nuorisoalan ammattilaisille sekä julkaistiin opas hankkeessa kerätyistä hyvistä käytännöistä

Kestävä rahasuhde -hankkeen toimintaa tuki Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA vuosina 2020–2023. STEA:n lisäksi toimintaa rahoitti mukana oleva yhteistyöyritys Danske Bank, jonka kanssa pilotoimme digitarinatyöpajoja talouskasvatuksen välineenä Taloudellinen mielenrauha -hankkeessa vuonna 2019. Kehityshankkeen päätyttyä toteutamme rahatarinatyöpajoja ja opettajien koulutuksia osana Taidot elämään -toimintaamme.

Toiminnasta sanottua

Mä tykkäsin et sai vinkkejä rahankäyttöön, ja se et keskusteltiin rahasta, keskustelut oli hyviä.” -Työpajaan osallistunut nuori, Nurmijärvi 2022

”Oli kivaa tehdä erilaisia tehtäviä rahaan liittyen ja se digitarinan teko oli tosi hauskaa.” -Työpajaan osallistunut nuori, Kuopio 2021

Videota tehdessäni tuli pohdittua paljon asioita joista oivalsi paljon ja oppi jotain uutta.” -Työpajaan osallistunut nuori, Espoo 2021

Tunsin tekeväni jotain merkityksellistä nuorten parissa, oli hienoa tavoittaa nuoria muutamissa erittäin hyvissä keskusteluissa.” -Työpajaan osallistunut Danske Bankin vapaaehtoinen rahakummi

Sain uskallusta ottaa talousneuvontaan ”epätyypillisempiä” menetelmiä, joissa ei välttämättä edes puhuta suoraan rahasta. // Tarinan tekeminen oli luovaa ja mukavaa ja uskon, että nuoret kaipaisivat juuri jotain tuollaista pelkän kuivan luennon sijaan.” -Palautteita opettajakoulutusten osallistujilta

Harjoituksia rahasta puhumiseen ja tunnetaitojen vahvistamiseen

Tähän oppaaseen on koottu toiminnallisia ja luovia harjoituksia ja pelejä, joiden avulla voit nuorten kanssa tutkia omaa rahasuhdetta, harjoitella rahaan liittyviä tunnetaitoja ja vahvistaa valmiuksia rahasta puhumiseen.

Kestävä rahasuhde

Kesto: 2020–2023

Kohderyhmä: Toisen asteen opintoihin valmentautuvat TUVA-opiskelijat, TUVA-opettajat ja nuorisoalan ammattilaiset

Rahoittaja: STEA, yhteistyöyritys Danske Bank

Osallistuvien nuorten lukumäärä: 468 nuorta, 124 opettajaa ja nuorisoalan ammattilaista 

Toiminta-alue: Kuopio, Joensuu, Lahti, Kouvola, Nurmijärvi, Kerava, Vantaa, Espoo ja Helsinki

Lisätietoja

Anna-Liisa Parkkinen

Ohjelmapäällikkö

anna-liisa.parkkinen@nuori.fi

050 308 4215

Linda Lopperi

Tuottaja, Visionäärit- ja Taidot elämään -hankkeet

linda.lopperi@nuori.fi

040 145 7447